11.2.2021

Naisten kirjoittamaa kauhua

Hanna Määttänen tutkii Juhlarahaston tuella venäläisten naisten kirjoittamaa kauhua. 2021

Kuva nuoresta naisesta
Kuva: Hanna Määttänen

Teen Tampereen yliopistoon väistöskirjaa venäläisestä naisten kirjoittamasta kauhukirjallisuudesta, joka on julkaistu 2000‑luvulla. Tätä kirjallisuudenlajia nimenomaan naisten kirjoittamana ei ole tutkittu juuri lainkaan Venäjällä, Suomessa tai maailmanlaajuisesti.

Tutkimuksen tarkoituksena on feministisen posthumanismin keinoin selvittää venäläisten naiskirjailijoiden näkemyksiä nykyvenäläisestä kulttuurista sekä tuoda laajempaan tietoisuuteen venäläisessä kirjallisuudessa hyvin vähälle huomiolle jätettyjä teoksia ja toimijoita.

Minua kiinnostaa naisten kirjoittaman kauhukirjallisuuden näkökulmat ja sisältö. Olen kiinnostunut myös genrerajojen ylittämisestä ja venyttämisestä. Luen tutkimiani teoksia feministisestä näkökulmasta ja tutkin miten naisten kirjoittama kauhukirjallisuus eroaa miesten kirjoittamasta: millaisia toimijoita teosten naiset ovat, millaisissa maailmoissa toimitaan, millaisia teosten utopiat tai dystopiat ovat ja miten ne ottavat kantaa venäläiseen yhteiskuntajärjestykseen.

Aineistoni ovat sekä painettuja romaaneja ja novelleja, että internetissä julkaistuja lyhyitä kertomuksia. Lyhyet kertomukset ovat pääosin peräisin Fantlab.ru‑sivustolta, joka on venäläinen fanien pitämä tietokanta kauhukirjallisuudesta. Varsinaisten kauhutekstien lisäksi sivustolta voi kerätä tietoa venäläisestä kauhukirjallisuudesta. Yksi mielenkiintoinen fakta on se, että suurin osa teksteistä on miesten kirjoittamia ja vain noin parikymmentä prosenttia on naisten kirjoittamaa. Teoksissa esiintyy myös erilaisia alagenrejä perinteisestä goottilaisesta fiktiosta tekno-horroriin.

Hain Juhlarahastolta apurahaa väitöskirjatyöni ”Horror, fiction, and femaleauthors in contemporaryRussia” venäjänkielisen aineiston hankintaan. Koronan takia matkani siirtyi, mutta heti kun se on vain mahdollista olen Allegron kyydissä. Näyttää siltä, että matka voisi toteutua joulun aikaan. Venäjällä haluan päästä arkistoihin lukemaan lehdissä ilmestyneitä arvosteluita tutkimieni kirjailijoiden teoksista ja selvittää, miten nämä teokset on otettu Venäjällä vastaan. Lisäksi haluan myös ostaa heidän kirjojaan, joita ei ole Suomessa saatavilla.

Puhun venäjää ja luen teoksia sekä taustamateriaaleja venäjäksi. Äitini on venäjän opettaja ja ensimmäisen kerran kävin tosi pienenä Neuvostoliitossa. Onnistuin myös silloin katoamaan tädiltäni Pietarin metrossa, ja ilmeisesti löydyin, koska olen asunut suurimman osan elämästäni Suomessa. Iisalmessa, josta olen kotoisin, ei ollut ala‑ eikä yläkoulussa mahdollisuutta opiskella venäjää, koska ryhmää ei saatu täyteen. Venäjän opiskeluni alkoi varsinaisesti lukiossa.

Minulla oli kirjastokortti varmaan jo 5‑vuotiaana. Koirallani oli erityislupa tulla kirjastoon mukaan, kunnes se sai porttikiellon syötyään Neiti Etsivän kannen. Luin kaiken löytämäni. Ihan pienenä luin Noidan käsikirjaa, Pikku Vampyyriä ja muita lasten kauhukirjoja. Esiteininä aloin lukea esimerkiksi Stephen Kingiä ja Roald Dahlia. Venäläistä kirjallisuutta aloin lukea myöhemmin, opiskeltuani kieltä jonkin aikaa. Minua puhuttelevia klassikkoteoksia ovat muun muassa Saatana saapuu Moskovaan ja Rikos ja rangaistus.

Kun venäläisen kirjallisuuden klassikot oli luettu, aloin etsiä uutta luettavaa. Kauhukirjallisuudessa innostuin Anna Starobinetsin kirjoista, joita ei valitettavasti ole suomennettu, vaikka niitä onkin käännetty monelle muulle kielelle. Anna Starobinetsin teokset ovat keskeisessä osassa väitöskirjatutkimuksessani. Hänen teostensa lisäksi tutkin muun muassa Daria Bobiljevan ja Karina Shainjanin romaaneja sekä novelleja.

Teoksissa kiinnitän huomiota muun muassa siihen, läpäisevätkö ne Bechdelin testin. Bechdelin testi on sarjakuvataiteilija AlisonBechdelin vuonna 1985 kehittämä teoria, joka testaa sitä, onko teoksissa aktiivinen naistoimija. Läpäistäkseen testin teoksessa tulee olla vähintään kaksi naishahmoa, jotka keskustelevat keskenään jostain muusta kuin miehistä.

Luonnollisesti minua kiinnostavat myös kauhun tuottamisen keinot. Esimerkiksi Starobinetsin teoksissa on paljon tekno‑horror-elementtejä. Eräässä kertomuksessa sieluja siirretään ruumiista toiseen ikuisen elämän saavuttamiseksi. Vain rikkailla on varaa uusiin ruumiisiin, muille käy hieman huonommin. Teoksissa on nähtävissä paljon teknologiakritiikkiä ja dystooppisia maailmankuvia.